Uhka osastosta

Piti sen verran sulatella tätä kaikkea ja purkaa ketutusta etten eilen ehtinyt päivittää kuulumisia tänne. Käytiin eilen siellä ravitsemussuunnittelijan luona ja se meni ihan persiilleen. Luulin että siellä puhuttaisiin taas mun ateriasuunnitelmasta ja siitä miten sitä voisi muuttaa. Ja ketut, ei siellä nyt sellaisesta puhuttu.

Sain jälleen kerran kuulla että syön liian vähän ja liikun liian paljon ja mun touhu on mennyt askeleen liian pitkälle jne jne. Osasin odottaa noita sanoja mutta sitten alettiin puhumaan osastohoidosta. Ravitsemussuunnittelija ja ohjaaja jankkasi koko ajan vaan samaa: osastolla pitää syödä ja jos syöminen ei suju, laitetaan nenämahaletku. Siinä samalla ravitsemussuunnittelija näytti kuvia minkälaisia ja minkäkokoisia aterioita "normaali" ihminen syö päivässä. Näyttipä se vielä osaston ruokailusuunnitelman (jossa oli ihan törkeästi ruokaa!) jota pitää noudattaa ellei halua nenämahaletkua. Ööh, arvatkaa vaan ahdistiko mua kun puhuttiin tuollaisista asioista koko ajan.

Oltiin siellä käynnillä melkein tunti ja ainakin yli puolet siitä ajasta puhuttiin vaan osastosta. Mukana ollut ohjaaja kertoi että mulla on aika psykiatrian polin lääkärille (tuttu lääkäri, käyn sen luona säännöllisesti) tän viikon perjantaina. Olin unohtanut senkin...

Kuulemma silloin perjantaina keskustellaan vakavasti osastohoidosta/lääkäri tekee lähetteen osastolle. Ööö, siis mitä helvettiä tässä just tapahtui?? Niin ja kun lähdettiin vihdoin sieltä käynniltä niin ravitsemussuunnittelija sanoi että tavataan sitten osastolla. Aha, joo niin varmaan...

Näin hienosti se käynti sit meni... Mulla on perjantaihin asti aikaa tehdä joku suunnitelma ja/tai feikata että syön enemmän. En pidä huijaamisesta/valehtelusta mutta nyt siihen on kai pakko taas turvautua.
Sinänsä mulla ei ehkä oo mitään hätää, ehkä. Vapaaehtoisesti mä en mihinkään osastolle mene ja en usko että pakkohoidon kriteerit täyttyy. Päätin silti olla varuillani. Tuntuu että perjantaihin on mielettömän lyhyt aika ja se ahdistaa. Koko tää tilanne ahdistaa.

...ja tää päivä alkoi kauhulla

Menin äsken aamupalalle ja ohjaaja ilmoitti yhtäkkiä että tänään mennään ravitsemussuunnittelijan luokse ja tää kyseinen ohjaaja lähtee mun kanssa sinne. Mä olin unohtanut laittaa sen käynnin ylös ja mä muistelin että se käynti olis vasta myöhemmin. Paniikki iski sekunnissa.. Mä tiedän ettei mun viime päivien meno näytä hyvältä, siis se kun syön muka liian vähän ja liikun muka liian paljon ja blaablaa. Ohjaajat, mukaan lukien myös tää kyseinen ohjaaja, tietää mun tilanteen siis vähän liian hyvin. Siihen päälle se että toi kyseinen ohjaaja osaa olla etenkin ruokavalion kanssa tosi tosi tarkka + tiukka ja niin osaa se ravitsemussuunnittelijakin (tietenkin). Mulle nousee jo nyt tuskanhiki kun mietinkin sitä käyntiä!

Asiaa ei varmaan paranna yhtään se eilinen ja mun tämän päiväinen aamupala - kahvia ja maustamaton viili (200g, rasvaa 1%) pelkiltään, jonka otin vasta kehotuksesta ja jota en pystynyt edes syömään kokonaan loppuun (siinä aamupalalla oli tänään kaksi ohjaajaa paikalla, ne taisi huomata sen?).

Okei, koska oon täysi-ikäinen niin mua ei voida pakottaa esim. noudattamaan sellaista ateriasuunnitelmaa jota en tahdo noudattaa, mutta silti... Siitä käynnistä taitaa tulla yhtä vääntämistä siitä mitä syön, mitä en ja mikä määrä on tarpeeksi. *huokaus*

Tuun myöhemmin tänään kertomaan miten siellä käynnillä meni.

Onnistunut eilinen!

Pitkästä aikaa saan olla ylpeä itsestäni :) Eilen söin n. 240 kcal ja kävin juoksulenkillä jolla paloi kaloreita 339. Mulla on kännykässä FatSecret (on muuten mielettömän kätevä, voisin tehdä siitä postauksen joskus jos jaksan) ja se ilmoitti eilisen kohdalla että -1456 netto. Miinuskaloreilla siis mentiin ja reippaasti!

Onnistuneen päivän ansiosta mun paino tippui eilisestä tasan kilon. Huono uutinen on tosin se että mun paino on jumittanut paikoillaan - ensin sortumisten takia, sitten juhannuksen (juhannusaattona söin pakon edessä about 2000 kcal joka on mulle ihan liikaa) ja nyt lähestyvien menkkojen takia -.- Mä toivon että tää kaikki on ollut vaan turvotusta eikä varsinaista lihomista. Hyvä asia on kuitenkin se että paino lähti vihdoin putoamaan ja ihan sama onko se vaan ylimääräistä nestettä joka lähti kropasta vai kenties läskiä, pääasia että paino laskee :)

Aika onnistunut päivä - kunnes...

Mulla oli jo herätessä aika energinen olo ja lopulta noin klo 9 aikaan lähdin lenkille. Kävelin reippaasti koko ajan enkä pysähtynyt. Kun olin ollut vajaan tunnin lenkillä, ihmetys oli suuri kun Polar ilmoitti että päivän tavoite saavutettu! Mitä ihmettä, kello oli vasta kymmenen aamulla ja saavutin tavoitteeni jonka normaalisti saavutan vasta aikaisintaan iltapäivällä?! Asiaan oli kyllä looginen selitys: olin jo varhain aamusta ollut liikkeessä ja touhunnut sitä sun tätä. Lenkillä mulla oli sykevyö päällä (kuten aina lenkkeillessä on) ja kun syke pysyi aika korkealla melkein koko lenkin ajan niin päivittäisen tavoitteen saavuttaminen oli helppo homma.

Polarin yhteenveto tästä päivästä:

• 12310 askelta
• 7.38 km kuljettu
• 2209 kcal poltettu
• 0 passiivisuusleimaa (= jos istuu liian pitkään paikoillaan Polarin varoituksesta huolimatta, saa passiivisuusleiman)

Päivän syömiset...

Koitin kirjata päivän syömisiä äsken tähän, mutta alkoi etomaan niin paljon että oli pakko pyyhkiä kaikki pois. Oon syönyt tänään ihan kohtuullisen terveellisesti mutta mun mittapuulla liikaa. Mä en tiedä tarkkaan paljonko oon syönyt mitäkin ruokaa ja en oikein osaa edes arvioida määriä, niin päivän kalorimäärää on hyvin vaikea sanoa - mutta oon syönyt tänään ehkä 1500-1600 kcal?? Osa tosta oksettavan isosta määrästä tuli kääretortun palasta (koska juhlat eikä ollut muita vaihtoehtoja..) ja osa oli ihan itse aiheutettua: illalla tuli joku pirun mielijohde ja ensin söin välipalapatukan, hetken päästä vielä turkkilaista jogurttia auringonkukan- ja kurpitsansiemenien kera... Ja tällä kertaa otin sitä jogurttia vielä ison annoksen! MIKÄ mulle tuli??

Onneksi sain poltettua tänään ihan kivasti kaloreita, mutta eipä se paljon hyödytä jos syö polttamansa kalorit takaisin... No, teoilla on seurauksensa ja tässä on mun tämän kertainen seuraus: huomenna jätän aamupalan välistä (kahvin kyllä otan) ja jos suinkin mahdollista niin skippaan lounaankin - jos se onnistuu niin söisin ensimmäisen kerran vasta klo 14.
Lisäksi treenaus jatkuu huomennakin, luonnollisesti. Mua itkettää kun piti sortua illalla mutta ei tässä itku nyt auta. Mun pitää vaan ottaa opikseni ja jatkaa matkaa.

Note to self!!

Kunhan muut ei tiedä

kodist on jäljellä aaveita,
sinisilmäsii haaveita
lähettiin lentoon,
törmättiin lasikattoon,
mua polttaa liian lähellä aurinkoo

 Mun pään sisällä yksi jos toinenkin lause alkaa "Kunhan muut ei tiedä...". Kunhan muut ei tiedä että oon hajoamassa palasiksi, kunhan muut ei tiedä mitkä asiat mua oikeasti vaivaa, kunhan muut ei tiedä tästä kaaoksesta joka vähitellen hukuttaa mut. Kunhan muut ei tiedä niin kaikki on hyvin - se vois olla mun nykyinen motto.

Jouduin tahtomattani feikkaamaan kaiken jo pienestä muksusta lähtien ja kai siitä on tullut vaan niin rutiinia. Eihän mun oo enää vuosikausiin tarvinnut esittää, mutta mä en oo vieläkään päässyt siitä kokonaan eroon. Toisin kuin mun lapsuudessa, nykypäivänä mulla on turvallinen olo ja mun ympärillä on koko ajan ihania ihmisiä jotka haluaa ja osaa auttaa. Silti mä löydän itseni usein ihmettelemästä että miksi hitossa mä feikkaan hymyn, pidättelen hysteeristä itkua muiden seurassa ollessani ja sitä rataa. Ihan sama miten paska olo mulla oikeasti on niin joskus edelleenkin se pitää vaan piilottaa ja sillä piste.

Joskus mä mietin miten muut näkee mut. Harvat ja taitavimmat näkee mun feikkaamisen läpi mutta suurin osa - niillä ei taida olla aavistustakaan. Niiden silmissä mä oon kai iloinen, onnellinen ja ehkä ne ajattelee että mun elämässä kaikki on hyvin just nyt.

Kun oon muiden seurassa ja tuntuu että oon romahtamassa ja yritän vaan pitää itseni koossa kaikin keinoin, mun on ennemmin tai myöhemmin poistuttava omiin oloihini. Joskus silloin mä mietin että onko niillä aavistustakaan mitä tapahtuu kun meen huoneeseeni. Ehkä ne ajattelee että selaan omassa huoneessa nettiä, luen kirjaa tms. Olispa se niin. Todellisuus on vaan ihan toisenlainen ja paljon pelottavampi. Kun suljen huoneen oven, se valtava itku pääsee vihdoin valloilleen eikä tahdo loppua, mun mielessä pyörii yhtäkkiä pikakelauksella miljoona ja yksi synkkää ja pelottavaa ajatusta joita en pysty pysäyttämään ja oikein pahoina ja vaikeina hetkinä... yhtäkkiä mä vaan havahdun siihen että mulla on terä kädessä, mun kädessä on melko syviä haavoja ja veri valuu vauhdilla ja sotkee joka paikan.

Ohjaajat täällä tuetussa asumisessa totta kai tietää missä mennään ja ne tietää myös viiltelystä. Ne on ne muut asukkaat, ns. mun kämppikset, jotka ei tiedä mun todellisesta olosta juuri mitään. Eikä niiden tarvikaan, mutta jotenkin tuntuu vaan tosi ristiriitaiselta tulla esim. tollaisen viiltelykohtauksen jälkeen yhteisiin tiloihin (siis sen jälkeen kun pahin verenvuoto on tyrehtynyt ja ohjaaja on hoitanut haavat kuntoon) ja esittää että ei tässä mitään oo tapahtunut, mulla on kaikki hyvin. Jos joku alkaakin epäilemään jotain ja kysyy onko kaikki hyvin tms. niin mun ei tarvi edes miettiä mitä vastaan; ennen kuin tajuankaan oon sanonut taas kerran "joo kaikki on hyvin, mua vaan väsyttää". Mikä vale.

Mä haluaisin niin kovasti päästä eroon tästä kierteestä. On mielettömän uuvuttavaa pistää se sama naamari kasvoillensa päivä toisensa jälkeen. Onneksi tästä tavasta voi päästä eroon jos vain tekee kovasti töitä. Ensin pitäisi vain löytää ne keinot millä ongelmasta päästään eroon. Mä en oo kai vielä(kään) löytänyt niitä keinoja mutta mä löydän ne vielä. Vielä joku päivä mun elämässä alkaa uusi jakso, jossa mun ei tarvikaan enää turvautua feikkaamiseen vaan voin sen sijaan olla oma itseni. Olla se oikea minä joka on vielä jossain pinnan alla.

Syömistä syömisen perään

Eilen (eli sunnuntaina) pidin ns. mättöpäivän. Sen tarkoituksena on boostata aineenvaihduntaa ja sitä myöten ikään kuin huijata kehoa, ettei kroppa menisi säästöliekille.
Mättöpäivä kuulostaa ainakin mun korviin vähän harhaanjohtavalta - mulle tulee siitä ekana mieleen että mätetään karkkeja, sipsejä yms. epäterveellistä. Sen kaltaiset on mun kiellettyjen ruokien listalla joten mättöpäivä tarkoittaa mun kohdalla terveellisen ruoan syömistä. Sitä terveellistä ruokaa syödään sinä päivänä vain vähän enemmän mitä normaalisti.

Nää mättöpäivät ei oo mulle ikinä miellyttäviä. Meen vähänkin isommasta ateriasta kamalaan ähkyyn joka johtaa aina huonoon fyysiseen ja henkiseen oloon: tuntuu että oksennus tulee väkisinkin kun on niin täynnä, ja kun tuntuu että on syönyt kuin hevonen niin tuntee itsensä kamalan ällöttävän LÄSKIKSI.

Ja kun yhdestä ateriasta on selvinnyt niin eikös heti perään tuu seuraava ateria, ja sitten vielä sitä seuraava... Siltä se ainakin tuntuu kun aika tuntuu suorastaan lentävän.

Mieluummin jättäisin tällaiset mättöpäivät siis pitämättä mutta en halua että keho menee säästöliekille ja sitten paino jumittuu eikä suostu laskemaan millään. Onneksi nää hirveät mättöpäivät ei oo jokapäiväistä arkea ja nyt on taas selvitty yhdestä.

Täytyy jaksaa

Kävin tiistaina shoppailemassa. Mukaan tarttui mm. mustat farkut, shortsit ja se minkä takia lähdinkin shoppailureissulle - Polar A300 eli fitness kello.

Tätä ennen mulla oli tosiaan Polar Loop mutta olin jo pitkään halunnut monipuolisemman aktiivisuusmittarin, ja tällä välin olinkin säästänyt rahaa ja odottanut samalla milloin saan passittaa Loopin eläkkeelle tai jopa hautaan :D
Heti shoppailureissulta palattuani ryntäsin koneen ääreen laittamaan uuden ystäväni asetukset kohdilleen. Palasin reissusta niin myöhään etten enää ehtinyt lenkille enkä mihinkään, eli todellinen testaus alkoi keskiviikkona.

Vaikka mun kokemus tästä kellosta on vielä tosi lyhyt, niin voin silti todeta että Polar ei taaskaan pettänyt ja tää A300 on mun tarpeisiin aivan täydellinen! Mikä parasta, tän monipuolisuuden ansiosta se houkuttelee mua liikkumaan entistä enemmän ja olemaan vieläkin aktiivisempi. Mikä taas tietty näkyy laihdutuksessa :')

--------------------------------

Ja laihdutuksesta puheen ollen; homma etenee eli paino putoaa. Syömisestä on vaan tullut entistäkin ahdistavampaa joka on johtanut siihen että skippaan milloin minkäkin aterian/välipalan. Niinä hetkinä kun syön, saan syötyä muutaman haarukallisen/lusikallisen eli määrät on pienentyneet entisestään. Juominenkin on vaikeaa - oon juonut viimeisten päivien aikana vain kahvia (pienen maitotilkan kera) ja välillä sitruunajääteetä.
Tää kaikki alkaa jo näkymään mun fyysisessä olossa, siis siinä että pyörryttävästä olosta tulee taas yhä tutumpi kaveri. Enää se ei jää pelkkään sellaiseen oloon että voisi pyörtyä - se on ennemminkin niin päin että pyörryn jos en reagoi ajoissa.

Ei tän kyllä ehkä näin äärirajoille pitänyt mennä :/ Oon yrittänyt syödä vähän enemmän (muttei liikaa) ja syödä säännöllisesti, mutta se syömiseen liittyvä ahdistus on tosiaan niin suuri että mä en vaan pysty enempään. Ja tähän päälle vielä tää juomiseen liittyvä ahdistus ja siitä aiheutuva nestehukka...

No, kun keinot on lopussa ja mikään ei auta niin mennään nyt sitten näin. Tässä ei varmaan käy hyvin eikä tällainen takuulla kestä pitkään, etenkään jos en saa itse nestehukkaa korjattua, mutta toisaalta en jaksa välittää. Mä oon silti onnistunut säilyttämään sen tärkeimmän: laihtumisen. Niin kauan kuin laihdun ja oon gramma grammalta lähempänä tavoitepainoa, kaikki on hyvin.

Ja oikeastaan.. Mä oon hemmetin tyytyväinen että joudun suorastaan pakottamaan itseni syömään. Se vasta kamala fiilis onkin kun himoitsee jotakin syötävää ja kun tietää ettei saa syödä sitä, saa joskus tehdä kaikkensa että itsehillintä pitäisi eikä sortuisi. Samaan aikaan tuntee itsensä jäätävän huonoksi kun tajuaa että mä tahtoisin syödä jotain (!), ihan vapaaehtoisesti (!!!). Oon ollut tuon kaltaisissa tilanteissa aivan liian monta kertaa joten nyt on hyvä. Mun pitää vaan lakata valittamasta ja keskittyä positiivisiin asioihin :)

Eilinen ei tainnut mennä ihan putkeen...

...tai no, syömiset meni ihan ok:
- AAMUPALA: turkkilaista jogurttia mansikkahillolla ja leivän puolikas
- VÄLIPALA: maustamaton viili
- ILTAPALA: turkkilaista jogurttia mansikkahillolla

Muut ateriat jäi väliin, hups... Kahvia meni tietty eilenkin, kuinkas muutenkaan.

Eilen taapersin reilun tunnin kävelylenkin mutta muuten en ollut kamalan aktiivinen --> päivän aktiivisuus- ja askelmäärätavoitteet eivät tulleet täyteen ja se ottaa päähän. (mulla on muuten juttua tästä aktiivisuusmittari asiasta seuraavassa postauksessa)

Lenkin jälkeen en pystynyt muuhun kuin makaamaan sängyssä itkua ja oksennusta pidätellen. Se olo johtui ihan kamalan kivuliaista menkkakivuista. Mä en tiedä miksi ne on taas noin kivuliaina palanneet kun kipu oli monen vuoden ajan ihan siedettävä.
Lopulta sain kerättyä itseni kasaan ja menin alakertaan hakemaan särkylääkkeen, jotta se kamala kipu hellittäisi edes vähän. Raju pahoinvointi jäi tosin vielä jäljelle mutta mieluummin vaikka se kuin kipu.
Eilen siinä sängyssä maatessani mietin, että eipä haittaisi tippaakaan vaikka menkat jäisi taas kokonaan pois. Tiedän kyllä mitä siitä voi seurata mutta oikeasti jos tää menee taas siihen että joka ikinen kuukausi kärsin valtavista kivuista, oksentelen ja asennon vaihtaminenkin sattuu niin ei kiitos.

Iltapalan jälkeen jo olemassa ollut ahdistus kasvoi. Yritin keskittää ajatukset johonkin ihan muualle ja keksiä itselleni tekemistä. Ei auttanut. Olin ottanut ennen iltapalaa tarvittavan mutta sekään ei auttanut. Sitten luisuttiinkin jo siihen vanhaan, aivan liian tuttuun kuvioon: päässä pyörii itsetuhoisia ajatuksia mutta pystyn vastustamaan niitä --> ahdistus kasvaa vaikka mitä tekee --> päässä ikään kuin samenee --> seuraavana katselen kuinka veri valuu noroina pitkin kättäni ja mietin että joko taas tää meni tähän, munhan piti lopettaa viiltely!

Siitä ei oo kauan kun tein olkapäähäni yhden muka harmittoman viillon jota sitten syvensin monta kertaa kun ahdistus kasvoi liian suureksi. Eihän siinä hyvin käynyt. Lopulta haava oli niin syvä että näki jo lihaksen. Myöhemmin haava tulehtui ja sain siihen antibioottikuurin. Tulehdus parani ja pystyin jättämään haavan rauhaan - mutta se ei kestänyt ikuisesti, kun viiltelin eilen siihen saman haavan päälle.

Seurauksena tästä kaikesta on se, että tosta haavan kohdalta ja sen lähettyviltä tunto on kadonnut melkein kokonaan. Ja jos oikein oon käsittänyt, se tunto ei palaa enää koskaan siihen.
Jos joku teistä miettii viiltelyä koska viiltely helpottaa pahaa oloa/mikä syy kenelläkin sitten on - ÄLKÄÄ. Voin kertoa kokemuksesta että se EI helpota pahaa oloa, päinvastoin.

----------------------------

Mun pitäis varmaan kömpiä takaisin nukkumaan mutta on niin paska olo etten saa unta. Nukahdin joskus kymmeneltä illalla ja heräsin jostain syystä jo keskiyön jälkeen. Herään nykyään tavallisestikin aikaisin mutta tää on jo ennätys.

...Jos toivon oikein, oikein kovasti, voisiko se eilinen muuttua painajaiseksi josta kohta herään?

Kyllä se tästä

Eilisen syömiset:
- aamupalaksi turkkilaista jogurttia + mansikkahilloa
- lounaaksi kreikkalainen jogurtti
- päivällisellä salaattia ja muutama pieni iso pala jauhelihapihvistä
- iltapalaksi turkkilaista jogurttia (jota söin korkeintaan muutaman lusikallisen)
- illalla mut suostuteltiin vielä syömään mustikkarahkaa - ja söin sen...
+ kahvia, kahvia ja lisää kahvia

Kuten tästä huomaa (ja tulette vielä huomaamaan sata kertaa), nykyinen ruokavalioni koostuu pitkälti turkkilaisesta jogurtista. Haluaisin vaan vaihtaa sen johonkin parempaan ja ennen kaikkea vähäkalorisempaan, mutta saa nähdä onnistuuko. Ravitsemussuunnittelija on laatinut mulle ruokailusuunnitelman johon se turkkilainen jogurtti kuuluu (noh, itsepä silloin halusin sitä). Siihen suunnitelmaan kuuluisi myös paljon muuta, kuten leipää, mutta mä oon viime aikoina luistanut siitä suunnitelmasta yhä enemmän.

Eilisen liikkumiset:
- tunnin lenkki, intervalli
- myöhemmin vielä lyhyt reipas kävelylenkki

Mulla on käytössä Polar Loop eli se aktiivisuusranneke (♥), ja sen lukemia tulee varmasti olemaan täälläkin. Nyt en jaksa kirjata niitä näin aamutuimaan, mutta eilisen aktiivisuustavoite tuli täyteen, samoin askeleita kertyi n. 12 000 eli nappiin meni sekin.


Ja nyt sitten paino asiaa...
Paino tippui eilisestä 0,7 kg <3 Nesteitä ne varmaan on mutta se ei haittaa. Toivottavasti paino tippuu kohta enemmänkin kunhan tää "tietty aika kuukaudesta" menee ohi... Hävettää oikeesti että miten oon voinut päästää itseni tähän kuntoon ja vielä KESÄLLÄ kun pitäis näyttää hyvältä. No, ei muuta kuin treeniä treenin perään!

Nyt tää mursu raksii tosta edistymistaulukosta ensimmäisen kohdan (vau) ja alkaa suunnittelemaan mitä kaikkea tänään tekisikään.

Ensimmäinen askel

Sairastuin anoreksiaan 13-vuotiaana. Muut mielenterveysongelmat tulivat perässä ja roikkuvat nekin edelleen mukana, mutta silti tämä tuttu syömishäiriö on ystävistä/vihollisista rakkain ja voimakkain. En tiedä osaanko enää elää ilman sitä. Toisinaan en edes tiedä haluanko elää ilman sitä. Sekavaa, mutta ajatukseni ovat muutenkin hyvin sekavia ja ristiriitaisia.

Luulen että blogini pääaihe on  - yllätys yllätys - syömishäiriö. Tarkoituksena olisi kirjata tännekin ylös päivän syömiset, liikkumiset ja vaa'alla käynnit. Oikeastaan ihan mitä vaan mikä liittyy laihduttamiseen.
Yritän saada laitettua tänne myös edes silloin tällöin itse ottamiani kuvia. En tarkkaan vielä tiedä mitä niissä kuvissa olisi, mutta minua niissä tuskin näette :D Ehkä sitten kun olen laihtunut tarpeeksi ja kerännyt riittävästi rohkeutta, voisin laittaa jonkinnäköisiä kuvia itsestäni. Siis ehkä, en lupaa vielä mitään.

Toivepostauksia ja kaikkia toivomuksia saa esittää nyt ja jatkossakin, pyrin toteuttamaan niitä parhaani mukaan :)